PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI! Länsi-Uusimaa 15.10.2010

Miten jakselee täti Uudessa-Seelannissa? Huonosti, huonosti…  korkeasta iästään huolimatta hän nousi tikkaille vaihtamaan kammarinsa lamppua, keikahti ja makaa nyt sairaalassa. Käsi on murtunut ja muisti meni. Nyt me omaiset lähettelemme postia, kuvia Kekkosesta ja vanhemmista sukulaisista, jos niistä olisi apua muistin palautumiseen.

      Tykkään käydä kuuntelemassa kaikenlaisia alustuksia. Uuden-Seelannin tätiin liittyen teema ”Asukasturvallisuus” kuulosti lupaavalta. Kuulijoille jaettiin heti alkuun ristiin-taulukoituna tapaturmiin ja väkivaltaan kuolleiden yleisimmät kuolinsyyt ikäryhmittäin vuonna 2008: ykkös­sijalla olivat kaatumis- ja tapaturmat 1154 henkeä, toisena itsemurhat 1033 ja kolmanneksi myrkytystapaturmat 873 kpl. Kuljetustapaturmissa menehtyi 356, hukkumalla 168, väkival­taisesti 119, tukehtumalla 113 ja muihin tapaturmiin 461 henkeä. Esityksen pääpaino olikin sitten millä torjua ilmiöitä ja tapahtumia, jotka johtavat turhiin kuolemiin ja miten lisätä yleistä turvallisuutta.

      Kaatuminen tai putoaminen ovat yleisin tapaturmainen kuolinsyy yli 65-vuotiailla, joilla voimat ja tasapainoaisti ovat heikentyneet. Rakennus­teknisesti voidaan portaiden ja raken-teiden turval­lisuutta lisätä, rakentaa luiskia ja kaiteita. Jalkakäytävät pitäisi hiekoittaa ajoissa ja itse kukin voi hankkia liukuesteet jalkineisiinsa.

      Itsemurhien määrä taas on suurin työikäisillä eli 15-44 -vuotiailla. Taustalla usein oleva nuorten miesten ja naistenkin masennus pitäisi havaita ja hoitaa asianmukaisesti ja estää alkoholisoituminen. Itsemurha aiheuttaa omaisille menetyksen tunteiden lisäksi ahdistusta ja syyllisyyttä enemmän kuin kuolemantapaukset yleensä.

      Myrkytystapaturmat taas vallitsevat 45-64-vuotiaiden ryhmässä. Yleisin aiheuttaja on etanoli, mutta myös lääkkeet, korvikeaineet ja huumeet. Alkoholimyrkytykset ovat eri-tyisesti miesten vaara, mutta naisten osuus on kasvanut jo neljäsosaan. Myrkytykseen kuol-leiden miesten keski-ikä oli 52 ja naisten 54 vuotta. Lasten ja nuorten osuus oli pieni. Mikään ammatti tai sosiaa­liluokka ei näytä suojaavan alkoholimyrkytys­kuole­malta, mutta yksinäisten alimman sosiaali­luokan miesten riski on yli 15-kertainen. Työ-ikäisillä on alko-holikuolemia jo enemmän kuin sepelval­timo­tautikuolemia. Koskenkorva Suomessa saa enemmän tuhoa aikaan kuin Al Gaida maailmassa.

        Suoraan väkivaltaan kuoli 119 henkeä. Suhteutettuna väkilukuun ja verrattuna EU:n keskiarvoon määrä on kaksinkertainen. Vain Baltian maissa, Romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa rikollisuus­taso on Suomea korkeampi. Valtaosa henkirikosten uhreista on miehiä ja taustalla on sekä tekijöillä että uhreilla alkoholin käyttö.

     Turvallisuus on järjestyneen yhteiskunnan ykköstuote. Turvallisuudestamme huolehtivat poliisit, tulli- ja palomiehet ja rajavartijat sekä yksityiset turvamiehet, jotka maihin-nousukenkineen näyttävät usein pelottavilta. Moni asia korjaantuisi asennemuutoksella. Jos heijastimet ja turvavyöt olisivat käytössä, pyöräilijöillä kypärä päässä ja nopeusrajoituksia noudatettaisiin, onnettomuudet vähenisivät huomattavasti. Tärkein turva olemme me jokainen itse tykönämme.

       Pahin turvallisuuden uhkatekijä meillä on kuitenkin viina, viina, viina. Keljuttaa toistaa paheksuntaa nuorten alkoholisoitumisesta: humalahakui­suudesta ja humalan ihan-noimisesta. Olutpullo kourassa kassit kolisten alkaa tämänkin viikonlopun vietto surullisen monen nuoren kohdalla. Valitettavasti.

KERTTU KERÄNEN

YKSTIYISAJATTELUA KÖYHYYDESTÄ. Länsi-Uusimaa 1.10.2010

Metrossa käytävän toisella puolella istuvat vastakkain mies ja nainen. Keski-ikäisiä, vähän nuh­juisesti pukeutuneita kumpikin. Mies tivaa kolikoita naiselta, joka ehkä on hänen äitinsä: ”Anna nyt vielä.. kaada kaikki siihen!” ja pitää kämmeniään kukkaron alla. Nainen etsii ja etsii ja valikoi. ”En mä nyt kaikkia voi antaa, leipää pitää ostaa.” Ja kyselee samalla, oletko syönyt… ”Syön joka toinen päivä makaronilaatikkoa..” vastaa mies. Lopulta sopivat lantit löytyvät ja äiti pistää kukkaron laukkuunsa.

      Olin nähnyt kaksi köyhää. Jos olisin antanut kummallekin viitosen, molemmat olisivat pärjänneet varmaan monta päivää eteenpäin. Miksi en antanut? Jotenkin en kehdannut ja asia jäi aikomuksen tasolle. Nyt se vaivaa päivittäin.

      Perjantaina puolen päivän aikaan ajoin ratikalla Helsinginkatua. Leipäjono kaartui kadulle ja jatkui toista sataa metriä Kurviin päin. Ratikasta valui väkeä lisää jonon päähän. Jonottajat olivat taval­lisen näköisiä, pääasiassa tuulipukukansaa, eivätkä näyttäneet kovin köyhiltä. Mutta ehkä on hyvä, ettei köyhyys loista kovin pitkälle. Arvelen, että leipäjonon väki on suureksi osaksi niitä, jotka saatuaan kassillisen elintarvikkeita voivat käyttää rahansa johonkin muuhun, lääkkeisiin, kaljaan…Sehän on taitavaa taloudenpitoa, eikä leivän jonottaminen ei ole enää häpeä.

       Kuka sitten on köyhä? EU määritteli alkukesästä köyhyyden uudestaan. Tilanteen arvioimiseksi ja toimenpiteiden suunnittelemiseksi köyhä on määriteltävä. Ensiksikin on tietty euromääräinen köyhyysraja, mediaanituloraja, joka on käsittämättömän alhainen. Lisäksi huomioon otetaan aineellinen puute ja pitkäaikais­työttömyys. Henkilö elää aineel-lisessa puutteessa, jos neljä seuraavista kriteereistä täyttyy: ei ole varaa puhelimeen, pesukoneeseen, autoon, väritelevisioon, säännölliseen liha- ja kala-ateriaan, viikon lomaan kodin ulkopuolella, kodin lämpimänä pitämiseen tai yllättäviin isohkoihin laskuihin tai on maksuhäi­riöitä.     

      Uuden määritelmän mukaan Suomessa on 200 000 köyhää enemmän kuin ennen, eli lähes miljoo­na! Kelan tutkimusprofessori toteaa suomalaisten olevan silti EU:n keskitasoa. Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt kaikkialla, mutta erityisesti Suomessa. Hallitus on luvannut EU:lle vähentää köyhien määrää 150 000:lla.

      Vaikka neljä kriteeriä täyttyisikin, nämä ihmiset eivät välttämättä ole oikeesti köyhiä. On ihmisiä, jotka eivät periaatteesta hanki autoa. Toiset eivät katso televisiota tai kan-toivat sen kellariin, kun lupamaksut nousivat (totta kai nousivat, kun uudelle pääjohtajalle pitää maksaa huomattavasti isompaa palkkaa). Sitten on näitä, jotka eivät syö lihaa eivätkä kalaakaan. Kaikilla ei edes ole minkäänlaista kauko- tai lähikaipuuta. Nyt liippaa läheltä: Postiluukusta tipahti muutama viikko sitten melkoinen sähkön tasauslasku, ja uusia korotuksia on tiedossa. Ja monilta maaseudun ehkä jo ennestäänkin köyhiltä menee arkkurahatkin ympäristöministeriön vaatiman jätevesi­sys­teemin hankkimiseen. Siis köyhyyden pääkriteeri on raha, tai oikeammin sen puute. Ja sekin on suhteellista asumispaikasta riippuen. Toisaalta tosirikkaat, kuten Englannin kuningatar, eivät pidä lainkaan käteistä mukanaan. Tuskin heillä on edes lompakkoa. 

      Muutoin olen sitä mieltä, että kun kansanedustajat saavat taas hulppeat korotukset palkkoihinsa, he voisivat jokainen ottaa itselleen kaksikin kummimummua, kummilasta tai muuta kummikohdetta, joille maksaisivat 100 euroa kuussa, edes. Ehdottaisin samaa monelle muulle, muun muassa Wahl­roosil­le, mutta häneen ei kannata ruutia tuhlata. Idea ei  kerta kaikkiaan sovi hänen omahyväiseen arvo­maail­maansa. 

KERTTU KERÄNEN

JALAT OMAN PÖYDÄN ALLE. Länsi-Uusimaa 17.9.2010

Järjestelinpä taas tavaroitani. Vanhojen allakoiden joukossa oli myös ensimmäinen sääs-tökirjani, Karjalohjan Osuuskassan säästökirja. Muistin perälokeroista hulmahti mielikuva itsestäni nenä juuri ja juuri tiskille yltäen nostamassa säästökirjaa ja kolikkopankkia rouva Riutalle, joka huolellisesti laski muutamat kymmenet pennini ja kirjasi ne ylös. Aina tammikuun alussa piti käydä kirjautta­massa edellisen vuoden korko. Joskus piti nostaa rahaa, esimerkiksi kun Matkahuollon Saimalla oli paperikaupan puolella jotain pientä mukavaa, esimerkiksi uusia kiiltokuvia. Viimeinen talletus oli vuodelta 1959, ja muutama penni näytti jääneen ikiajoiksi nostamatta.

     En ole havainnut, että pankeilla olisi kampanjoita lasten säästämisinnon synnyttämiseksi. Kuitenkin lapset ovat valtava vakioasiakkaiden potentiaali. Verrataan vaikkapa S-ryhmään, joka on sitouttanut kohta koko Suomen asiakkaikseen. Pientallettajista ei pankeissa paljon välitetä, mutta jos lapset oppisivat hyvissä ajoin säästämään, ongelma-asiakkaiden määrä myöhemmin vähenisi.

      Markkinaväki on aikaa sitten keksinyt lasten tarpeet: pehmoleluja, legoja, robotteja, myöhemmin pelejä, musiikkia, kännyköitä, tietokoneita, merkkivaatteita, matkoja. Ja vanhemmat maksavat, ettei lapsi joudu huonompaan asemaan kuin kaverit. Tämä jatkuu joskus ihan liian pitkään ja lapsi luulee rahan kasvavan puussa.

       Opiskeluaikana nuori pääsee erilaisten etujen ja tukien piiriin. Niihin tottuu. Toisin kuin muualla opiskelu Suomen yliopistoissa on ilmaista, samoin opiskelijoiden terveyden-hoito. Lisäksi tulee monenmoiset opiskelija-alennukset VR:llä ja joukkoliikenteessä yleensä, pääsylipuissa, ruokailuissa jne. Jopa toisen tutkinnon suorittaminen on ilmaista. 1990-luvulla monet atk-opiskelijat riuhdottiin työelämään, ja opinnot jäivät kesken. Moni taas pitkittää valmistumistaan sen vuoksi että opiskelija­etuudet säilyvät. Maailmallakin ihmetellään Suomen pitkiä valmistumisaikoja.

      Käsitys omista ja toisten (veronmaksajien) rahoista ei välttämättä kirkastu myöhem-minkään. Kun vanhemmat ovat koko ajan rakastaneet lapsiaan rahalla ja tavaralla, etteivät ne joudu kokemaan samaa kuin edellinen sukupolvi, vaatimukset ovat suuret nuorina aikuisinakin. Kaikki mulle heti -periaatteella otetaan rohkeasti lainaa ilman etukäteissääs-tämistä. Ensiasunnossa on oltava vähintään kolme huonetta ja siellä kaikki mahdolliset vempaimet, musiikkilaitteet ennen muita. Kun sitten velkojenmaksusta tulee ylivoimaista ja laskupinot kasvavat, haetaan taas vanhempia tai yhteis­kuntaa apuun tai otetaan pikavippejä vaikka tuhannen prosentin korolla.

      Elämme aivan eri aikaa kuin 1950- ja 1960-luvuilla. Silloinkin oltiin köyhiä, eikä kukaan halua että siihen palataan. Mutta jostain pitäisi saada tietoa lapsille ja nuorille rahankäy-töstä, etukäteissääs­tä­misen tärkeydestä ja siitä, miten omat tulot ja menot pidetään tasapainossa. Ja ennen kaikkea: omil­laan toimeen tulemisen tavoite kunniaan! - Kouluhan tähän olisi hyvä paikka. Viimeksi ehdotin laulu­kuoroa joka kouluun, nyt ehdottaisin myös taloustunteja; pikkuriikkisen kirjanpitoa ja kustan­nuslaskentaa. Jos tätä tietoa jo jaetaan, pitäisi myös osata soveltaa. Kymmenvuotiaille voisi antaa laskutehtäviä, joissa pitäisi laskea, kauanko äiti joutuu tekemään työtä, että lapsi saa uuden pelikonsolin.

      Toisten rahoilla mällääminen on kivaa ja onnistuu kyllä myöhemminkin, jos on ymmär-tänyt opiskella ja saada hyvä viran tai aseman. Kaverille voi järjestää vaikka hintavia konsulttihommia kilpailuttamatta tai oikein mahtavan kultaisen kädenpuristuksen. Silloin puhutaankin jo miljoonista.

KERTTU KERÄNEN

SUURIA AJATUKSIA. Länsi-Uusimaa 3.9.2010

Aika ajoin törmään johonkin asiaan, jonka sulatteluun menisi vaikka ihmisikä. Niin kuin nyt tämä tolstoilaisuus. Kiksejä tulee nimenomaan asioiden keskinäisistä yhteyksistä, joita en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi tai joista en ole kuullut. Ja nyt olen kaulaa myöten Tolstoin ajattelussa; koko ajan pitää saada tietää enemmän.

      Kaikki alkoi siitä, kun keväällä näin Hoffmanin elokuvan Viimeinen asema, joka kertoo Leo Tolstoin viimeisistä vaiheista ja lopulta kuolemasta. 82-vuotiaana Tolstoi lähti keskellä yötä lääkärinsä kanssa perhettään pakoon, mutta sairastui jääkylmässä junassa, mistä hänet siirrettiin Astapovon asemapäällikön kotiin. Vaimo, kreivitär Sofia vuokrasi yksityisjunan ja lähti etsimään miestään. Häntä ei kuitenkaan päästetty tapaamaan miestään, ennen kuin tämä jo oli koomassa. Elokuva oli täynnä suurta draamaa ja erityisesti pidin Helen Mirrenin suorituksesta kreivittären roolissa.

      Marraskuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Leo Tolstoin kuolemasta. Hän syntyi 1828, opiskeli lakia, liittyi armeijaan ja joutui Krimin sotaan. Erottuaan armeijasta hän matkusteli ja asettui sitten maatilalleen kirjoittamaan. 34-vuotiaana hän avioitui Sofian Andrejevnan kanssa, sai 13 lasta ja kirjoitti tärkeät teoksensa Sota ja Rauha sekä Anna Karenina.

      Keski-iässä Tolstoin uskonnollis-moraalinen kriisi syveni. Hän kärsi syntyperästään ja piti rikol­lisena, että valtio hyväksyi köyhyyden. Itse hän jakoi maat lapsilleen ja luovutti kirjoituspalkkionsa Venäjän kansalle. Tolstoi arvosteli ankarasti ortodoksista kirkkoa ja perusti uskonnolliset ajatuk­sensa vuorisaarnaan, jossa oppi ihmisten veljeydestä ja kaiken väkivallan vastustamisesta huipentuu käskyyn rakastaa lähimmäistä. Hyvyyden ja yksinkertaisuuden sanoma puhutteli ihmisiä, ja kan­nattaja­joukot kasvoivat. Mutta riita tsaarin ja ortodoksisen kirkon kanssa oli tosiasia.

      Askeettisuutta Tolstoi toteutti pukeutuen yksin­kertai­sesti, maatöitä tehden ja kas-visruokaa syöden. Tämä tietysti korostui tilan keittiössä ja pesu­tuvassa  kohdentuen piikojen elämään, mutta ei vai­molla ja lapsillakaan helppoa ollut, vaan usein nöyryyt­tävää ja vaikeaa. – Muuten, kun ensim­mäisen kerran näin oopperan Viimeiset Kiusaukset. Suo-rastaan suutuin, kun Paavo Ruotsalainen vei vii­meisen leivänpalan perheeltä lähtiessään saarnamatkalle. Yhtäläisyyttä tolstoilaisuuteen siinä on suurmiehen suurempi rakkaus ihmiskuntaan kuin omiin lapsiin.

      Tarvaspään Museossa päättyi juuri näyttely Maaemon lapset eli tolstoilaisuus Suomessa. Se kes­kit­tyi kuvamaan lähinnä tolstoilaisuuden vaikutuksia kuvataiteeseen, mutta myös suomalaisten laaja yhteydenpito Tolstoin kanssa oli esillä. Kiintoisa yksityiskohta näyttelyssä oli kopio Ilmari Kiannon kirjeestä Tolstoille, jossa Kianto vaatii 75-vuotiasta, suuresti ihailemaan­sa kirjailijaa kertomaan selkeästi, mikä on jumala. Kirje oli päivätty 5.9, ja vastaus 7.9. Tiedonkulku jo silloin oli hämmäs­tyttävän nopeaa.

     Huomattavin tolstoilainen Suomessa oli kirjailija Arvid Järnefelt, joka Tolstoin tapaan hylkäsi lakimiesuransa, ryhtyi maanviljelijäksi ja kirjailijaksi. Hän halusi myös osoittaa, ettei tolstoilaisuus ollut eristäytymistä ja haaveellista mietiskelyä vaan lähimmäisten ja koko maailman rakastamista ja käytännön tekoja. Päivä piti jakaa neljään osaan: ruumiil-liseen työhön, käsitöihin, henkiseen työhön ja seurusteluun. Seuraelämä Virkkalan Ran-talassa oli vilkasta, mistä mielenkiintoinen sivuhuomio: Wetten­hovi-Aspan nimi oli usein osallistujien joukossa.

      Akseli ja Eelo Isohiisi Iitissä taas veivät tolstoilaisen pasifismin niin pitkälle, etteivät suostuneet osallistumaan sisällissotaan ja niinpä heidät ammuttiin.

      Terve maalaiselämä oli sekä Tolstoin että Järnefeltin ajattelun kulmakiviä. Äläkä tee toiselle mitä et soisi tehtävän itsellesi. Nämä ajatukset pätevät tänäänkin. Askeesia en edes yritä.

KERTTU KERÄNEN

  

TÖKKIIKÖ ALGEBRA? Länsi-Uusimaa 20.8.2010

Koulut alkavat, jippii! Saa tavata kavereita loman jälkeen! Mutta, mutta, joillekin pienille koulu­laisille koulu voi muuttua hyvänkin alun jälkeen vastenmieliseksi paikaksi. Enkä puhu nyt koulu­kiusaami­sesta, joka olisi oman virtensä väärti. Itselläni ilon elämästä tappanut seikka ekaluokalla oli, etten osannut laskea. Pienessä sinisessä laskuvihkossani oli opettajan punaiset pukkimerkinnät levinneet kyynelistä ja sotkeneet koko sivun, kaikki sivut. Niin mainio opettaja kuin Faina Pyykkö olikin, hän ei huomannut. Siis lähes jokainen pieni laskutoimitus oli väärin, joskus olin arvannut oikein. En osannut laskea edes paljonko on 3+4?.  

      Kun taas eräänä iltana itkin ja tuhersin kotilaskujen kanssa, vanhempi sisareni kysyi, mikä nyt on. Laske sormilla! Näpelöin sormiani eestaas eikä siitä mitään apua ollut. Sisareni tarttui käsiini ja näytti miten ensin valitaan kolme sormea ja sitten neljä ja lasketaan alusta yhteen. Mikä mieletön oivallus! Siitä lähtien laskeminen kävi kuin tanssi ja tehtävät oli hetkessä tehty kaikki oikein. Olisin halunnut lähteä heti kouluun kello kahdeksan illalla! – Eikä opettaja edes huomannut edistystä, joka oli tapahtunut yhdessä yössä.

      Sittemmin olen aina tsekannut pikkulapsilta, osaavatko he laskea sormilla. Moni lapsi osaa kouluun mennessään jo lukea ja laskeakin, mutta eivät kaikki. Sitten myöhemmin oli kiva laskea vaikka miljoonia yhteen, lapset tykkäävät suurista luvuista. Ja voi sitä riemua, jos osaa laskea sataan! - Nyt on tärkeätä, että ekaluokkalaisten vanhemmat ovat tarkkana; jokin muukin pikkuasia voi tärvellä alkuun pääsyn.

       Kertotaulut olivat seuraava, missä piti ponnistella tosissaan. Nehän oli osattava ulkoa. Ja häpeän häpeä: kolmannella luokalla jäin laiskalle kolmen kertotaulun vuoksi! Laiskalle jääntiä ei enää edes käytetä, mutta siitä minä aikoinaan hoksasin, että osaamisen eteen on tehtävä töitä.

       Keskikoulussa matematiikka vaikeutui uudestaan. Geometria oli kuitenkin minun lajini, se oli konkreettisempaa. Siinä saattoi päättelemällä onnistua, jos ei ollut viitsinyt opetella teoreemoja. Tuloksen oikeellisuudestakin sai vihiä katselemalla kuvioita. Aatellaan nyt vaikka Pytha­goraan teoreemaa (mun lemppari), sen osaan vieläkin vaikka unissani.   

       Algebrasta en voi sanoa samaa. Onhan se järjestelmällistä ja loogista jos tietää ne asiat, jotka on sovittu. Opettaja, rehtori Tauno Heikkilä käveli lenseästi pulpettien välissä ja tolkutti itselleen ja meille: Matema­tiikka on kaunista…matematiikka on niin kaunista… ja varmemmaksi vakuudeksi läimäytti karttakepillä leveään lahkee­seensa niin että lähin oppilas miltei säntäsi pystyyn. Algebra tökkii vieläkin, mutta jos jossain sitä tarvitsisin, katsoisin netistä. Siellä on algebran kursseja, kauniina ja helppotajuisena. Olisipa ollut jo aikaisemmin…mutta eipä ollut nettiä eikä edes lasku­koneita silloin.

       Laulaminen sen sijaan oli kivaa ja mutkatonta. Yläluokilla laulua ja musiikkia opetti Henrik Helmer Krohn. Muistan, miten me hänen harjoit­tamanaan lauloimme kirkon parvella adventtina Hoosiannaa niin, että kirkko raikui. Ja Krohn vaati lisää: ”Huutakaa! Niin kovaa kuin kurkusta lähtee!” Ja kyllä me huusimmekin! Noin viikko sitten Karjalohjan kirkon 150-vuotis­juhlissa tuli huuto­kuorom­me mieleen katsellessani puuttuvia parvia. Kirkkohan paloi 1970-luvulla, eikä parvia akustiikan vuoksi rakenneta uudestaan. Mutta juhlista puuttui jotakin - kirkkokuoro! Ja oishan se ollut komeeta jos piispakin olisi ollut paikalla.

       Tästä pääsimmekin ideaani: lapsikuoro joka kouluun, siitä tulee useimmille onnistu-misen meininki.

KERTTU KERÄNEN

LUOTETTAVUUSTUTKIMUKSESTA. Länsi-Uusimaa 6.9.2010

Valitut Palat kyseli viime vuodenvaihteessa 16 Euroopan maassa tilaajiltaan näiden luotta­musta 20 eri ammatin edustajaan. Suomessa kirje­kyse­lyyn vastasi 1338 henkilöä. Otos painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaa­vaksi. Tilaajilta kysyttiin ”Kuinka paljon luotat seuraavien ammattien edustajiin (Suomes­sa)?” Vaihtoehdot olivat: suuressa määrin, melko paljon, en kovin paljon, en lainkaan.

     Minulle Valitut Palat on profiloitunut lehden lisäksi Kirjavalioistaan. Samoissa kansissa on neljäkin romaania lyhennettyä (lue: silvottuna) ja joita tulee postiluukusta jos et ole huomannut peruuttaa. Yhtiö harrastaa myös aggressiivista myyntipolitiikkaa kuva­teos­ten, videoiden ja muusikin aloilla. Esimerkiksi moniosaista kuvateosta on erittäin hankala peruuttaa. Itse jouduimme asian kanssa tekemisiin, kun mieheni lähiomaisen täysin tarpeettoman tilauksen peruutus onnistui vasta, kun perusteena oli maksajan kuolema. Muitakin tämän­kaltaisia tarinoita olen kuullut.

      Valitut Palat edustaa myös amerikkalaista perhekäsitystä ja arvomaailmaa. Vaimot kotiin lapsia hoitamaan ja tukemaan miestä tämän uralla. Suomessa naisilla on usein oma ura perheen ohella, eikä elämää eletä toisen henkilön kautta. Vuosi sitten kuollut Marilyn French on kuvannut erin­omaisesti amerikkalaista elämän­­­menoa ja odotuksia vaimojen suhteen kirjoissaan (mm. Verta­vuotava sydän ja Naisten huone on suomennettu).

       En yritäkään arvailla Suomen ja Euroopan enkä edes Pohjoismaiden vertailukel­poi­suutta, mutta erilaisten kulttuurien, historioiden ja olosuhteiden huomioon ottaminen on varmaan tieteellisesti hyvin haastavaa. Olisivatko tulokset samat, jos Italia ja Kreikka olisivat mukana? En ynnäisi suomalaisen ja venäläisen poliisin luotetta­vuutta, vaikka matemaattisen keskiarvon voi tietysti esittää vaikka mistä.

       Suomes­sa luote­taan taksi­kuskiin, poliisiin, pappiin ja tuomariin selvästi enemmän kuin muualla. Tämä selvä, omaakin kokemusta on: lomakaupungin taksi ajoi ympyrää, kun luuli, etten osaa lukea karttaa, ja käski ulos autosta kun rupesin kyseleen. Sitä paitsi meteoro-logien asemesta olisi voitu kysyä tutkijoiden luotettavuutta.

      Valittujen Palojen levikki on noin 221 000. Kirjeitä lähetettiin 8000 tilaajarekisterin osoitteisiin. Vastauksia tuli 1338 mutta riittääkö se? Palkintokin oli luvassa. Vastaajien vastaavuus aikuis­väestöön painotettiin tieteellisesti. Mutta silti: vastaajien joukko oli valmiiksi valikoitunut. Sama jos asioita kysyttäisiin jalkapallo-ottelun väliajalla – kaikki ovat jalkapallo­ihmisiä. Sitä paitsi tyyty­väi­set eivät pukahda!

      Poliitikkojen jumbosija 10%  (luottaa suuresti tai melko paljon) selittynee osaksi vaalirahasotkuilla ja hömppäjulkisuudella. Jotkut vaihtavat puoluetta kesken vaalikauden oman edun tai yhteistyö­kyvyttö­myyden vuoksi. Rötöksiäkin sattuu. Muutama tämmöinen poliitikko leimaa koko porukan.

      Kuitenkin suuri osa heistä on kunnollisia, tunnollisia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka ovat kiinnos­tuneita yhteiskunnal­lisista asioista ja ihan oikeesti ajavat lapsiperheiden, vanhusten, yrittäjien tai muun sidosryhmänsä asiaa. Vaaleissa annetut lupaukset vain kaatuvat usein suuressa salissa.

      Poliitikon mahdollisen takinkäännön jonkin asian suhteen tulkitsen yleensä siten, että uutta tietoa on saatu, ja se on rohkeasti myönnetty. Poliitikot kirjoittavat puheita yökaudet ja kulkevat viikonloput maakunnissa puhumassa. Sitä paitsi he joutuvat pyrki­mään työpaikkaansa aika ajoin uudestaan. Poliitikon ammatti ei ole vapaa-aika­orientoituneen ihmisen ammatti. Kiitosta ei tule, ja haukkua saa kuka vaan. Nekin, jotka eivät edes vaivaudu äänestyskoppiin.

KERTTU KERÄNEN

KESÄSALAATTIA. Länsi-Uusimaa 23.7.2010

Onnea vaan kovasti kaikille niille 632 000 tytölle, joilla oli ja on nimipäivä naistenviikolla. Siinä on mansikkakaakkua maiskuteltu kautta Suomenniemen ja hätäisimmät ovat kenties jo mustikka­piirakankin pyöräyttäneet. Niin pyöräytin minäkin, viimevuotisista mustikoista tosin, vaikka näitä nimipäivä­sankareita ei osunut kohdalle. Ja nyt on mansikatkin  pakas-tettu, vielä kun saisi uusia mustikoita. Ja saahan niitä, kun menee ja poimii.

      Naisten viikon jälkeen sunnuntaina on Jaakon päivä. Edesmennyt appeni oli toiselta nimeltään Jaakoppi. Hän oli ottanut tehtäväkseen huolehtia edellisessä kesäpaikassamme kylmän kiven heittämisestä Oulujokeen. Oulussa heitetään kivi virallisestikin, mutta meillä oli oma vaarin performanssi. Aikuiset ja lapset juoksivat hänen perässään pitkin rantaa huutaen EI EI EI vielä! Mutta mikään ei auttanut, aikansa väkeä juoksutettuaan vaari paiskasi kiven jokeen.

      Nyt seuraan mielenkiinnolla, mitä tekee Epätieteellinen Seura tänä vuonna. Seura on perustettu vuonna 1992 ja se ”paneutuu vakavasti sekä maanläheisiin että korkeissa sfääreissä leijuviin asioihin ja analysoi niitä ympäripyöreästi, mutta seikkaperäisesti”. Silläkin on jo vuodesta 1995 lähtien ollut traditio heittää jotain Jaakon päivänä Kolera-altaaseen Helsingissä. Altaaseen on heitetty muun muassa syväjäätynyt kivi, kosminen meteoriitti, puinen mukulakivi, silitysrauta, laavakivi Etnasta, riimukiven puolikas, Volgan mutkan kivi ja vuolukivi.

      Heidän viimevuotisesta kylmästä kivestään en löytänyt tietoja. Taisivat puuhailla vempuloiden kanssa Jaakonpäivän ohi. Sitä paitsi heillä on meneillään usean vuoden projekti täydellisen tietämättömyyden tutkimisessa. Kunhan vielä saisivat kehiteltyä pölyn muuttamisen näkymät­tömäksi, niin saisivat perheenemännät jättää imuroinnit sikseen. Siitä tosin seuraisi bankrotti pölynimurikauppialle, mutta jospa heille löytyisi jotain korvaavaa jopia. - Kuka teillä muuten imuroi?

                      *****

Sanoivat uutisissa, ettei koiria saa tuoda yleisille uimarannoille hygienisistä syistä. Eipä ole ollut tietoa asiasta, minulla eikä kaikilla muillakaan. Koirillakin on kuuma! Siinä polskivat pikkulapset ja koirat yhdessä noin seitsemän metriä leveällä seurakunnan hiekkarannalla. Ja moottoriveneellä sekaan! Olin ollut siinä käsityksessä, ettei Puujärvellä saa ajella moottori-veneillä. Ehkä niin on joskus ollutkin. Nyt olen antanut kertoa itselleni, että nykyään ajaa saa, mutta nopeusrajoitus on 10. Sitä paitsi nykyään on kuntosalit soutulaitteineen, joten asia on kunnossa.

       Mutta missä viipyy kunnan vierassatama puujärveläisille? Nyt siis jotkut mökkiläiset ajavat moot­toriveneillään edellä mainitulle seurakunnan uimarannalle, oli uijia tai ei, välillä on kaksikin venettä. Hienot portaat tietysti kutsuvat kaukaa. Koska pukukoppeja ei ole, uimari saattaa joutua odottelemaan hyvän tovin, ennekuin pääsee pukemaan, kun rantau-tuja puhuu kännykkään ja toisessa kädessä on siiderilasi eikä rouva jaksa vetää venettä maihin. Ja sitte koira vielä hyppii uteliaana jaloissa. No tää nyt oli ääriesimerkki. Tarvitaan kauheesti hyvää tahtoa, että asia ei ala jurppia.

                      *****

Kansanradiosta sieppasin erinomaisen kikan paarmanpuremiin. Koska hyttyset ja monet muutkin ilkeät kesäötökat rakastavat minua, pääsin oitis kokeilemaan: pieni siru sipulia paarmanpureman päälle. Ja jos ei ole aikaa pidellä sitä siinä käsin, laastari sipulin päälle. Kutina lakkaa oitis ja elämä jatkuu…

KERTTU KERÄNEN

VIERASLAJEJA TIENPENKKAAN. Länsi-Uusimaa 9.7.2010

Jokavuotinen lupiinisota alkaa jo tältä kesältä laantua. Suomen virallinen kanta (TVL) on lupiinivas­tainen, mutta minäpä haluan laittaa sovittelevan lusikkani soppaan. Kaikella on tarkoituksensa, eikä lupiinikaan voi täyskelvoton olla.

Kuin tilauksesta sunnuntaina 4.7. tuli TV-ohjelma, jossa kerrottiin  St.Helens´n tulivuoren purkauksesta 1980 Yhdysvalloissa. 57 ihmistä kuoli ja tuhka tuhosi kasvuston 600 km²:n alalta. Mutta sitten: ensimmäisenä ponnistihe tuhkasta lupiini, joka vähitellen typetti maan muille kasveille kelvolliseksi ja näin pelastui monta lajia. Parannettuaan maan lupiinilla on tapana hävitä, liian hyvässä maassa se ei menesty. Lupiinilla on myös siementen pitkä-ikäisyyden ennätys, yli 10 000 vuotta vanhat ikiroudasta löytyneet siemenet saatiin itämään ja kasvamaan.

      Kirjolupiini on tuotu koristekasviksi 1800-luvun lopulla Pohjois-Amerikasta. Vasta viimeiset 30 vuotta ovat olleet sen voittokulkua karkulaisena, ja ehkä sitä on aluksi tar-koituksella kylvettykin pitkin ankeita tienpientareita. Kirjolupiini on myrkyllinen, eikä missään tapauksessa sovi ihmisravinnoksi. Niitä on kuitenkin satoja eri lajeja, suoma-laisiakin lajeja jo parikymmentä. Makeat lajikkeet, kuten muun muassa hailakanvärinen sinilupiini, on erittäin proteiinipitoinen palkokasvi. Välimeren maissa lupiinia käytetään pavun, herneen ja linssien tapaan salaateissa, pizzoissa ja pastoissa. Australialaiset tutkijat laittoivat lupiinijauhetta leipään ja totesivat sen alentavan verenpainetta samaan tapaan kuin soijaproteiini. Ruokalupiinin viljelyä kokeillaan Tuusulassa, mutta se ei oikein ehdi kypsyä lyhyen kesän aikana. Makea valkolupiini sen sijaan ehtii ja sitä voisi kasvattaa enemmänkin valtavien proteiiniarvojensa vuoksi. Lupiinin rasvakin on oliiviöljyn veroista. Vihreät varret taas sopivat säilörehuksi ja vastaavat ravinto­arvoltaan puna-apilaa. Koska lupiini maatuu nopeasti, siitä syntyy hyvää kompostimultaa. Bioenergian tuotantoonkin se soveltuu. Moni kasvitieteilijä pitääkin lupiinijahtia valitettavana.

      Kukkapenkissäni on upeita, erivärisiä lupiineja. Päivänliljan kanssa ne ovat kaunis yhdistelmä, on vain ajoissa leikattava kukkineet kukat pois. Myös tienvarsien kaikenväriset lupiinilämpäreet voittavat kauneudessa mielestäni mennen tullen loputtomat horsma-pusikot.

      Jotkut siis pitävät lupiinia vihonviimeisenä puutarhakarkulaisena, joka valtaa tilan muilta kasveilta, kissankellolta, päivänkakkaralta ja mäkitervakolta. Lupiini viihtyy siellä, missä muut kasvit eivät menesty. Mikä kasvi on kuollut sukupuuttoon lupiinin vuoksi? Eipä ole tietoa. Ja miksei julisteta sotaa myös nokkoselle tai varsinkin allergikkoja kiusaavalle pujolle? Pujo ei edes ole vieraslaji, se on elänyt Suomessa jo tuhansia vuosia. Tai oikeas-taan kaikki kasvit ovat jääkauden jälkeen tänne tulleita tulokkaita. Usein käyn iltakävelyllä sakset mukanani ja napsin poikki pujon kukinnot. Eipä siitä muuta hyötyä ole kuin siitepölyn väheneminen. Kokonaan pujo ei sillä häviä, pienikin juurenpätkä tuottaa uuden kasvin.

      Ruotsissa leviää jo pujoa paljon ilkeämpi marunatuoksukki. Siitä saa astman ja iho palaa rakoille sitä käsiteltäessä. Sen joka ainoasta yksilöstä on pyydetty tekemään ilmoitus kasvitieteilijöille. Meillä se ei kykene kukkimaan - vielä. Kun ilmasto vielä vähän läm-penee, tilanne on toinen.

Lohjan seudun tienvarsille istutettavasta pohjanmasmalosta en ole kuullut sanaakaan, saati sitten nähnyt. Minulla on kuusi kasvikirjaa, eikä masmaloa esiinny yhdessäkään. No kat-sotaan Wikipediasta: Masmalo on niittykasvi, alun perin tulokaslaji. Niinpä!

KERTTU KERÄNEN

PIENIÄ JA ISOJA ROSVOJA. Länsi-Uusimaa 25.2.2011

Koulujen talvilomaviikko alkoi. Elias, Pyry, Valtteri ja Otso tulivat mummin ja vaarin kanssa Karjalohjalle pakkasia pelkäämättä. Luntakin oli valtavasti, mutta pakkasta puolen päivän aikaan enää -15^oC. Sisällä oli sentään +13 ^o, eikä hätää: tuli pönttöuuniin ja lämpöpatterit täysille!

Odotetuin riento oli tietysti uintireissu Päiväkummun Kylpylään, höyrysaunaan, pikku-riikkiseen vesiliukumäkeen ja uima-altaisiin. Sinne sutena! Illemmalla sanapeliä pelattaessa kuului ruoka­kaapista rapinaa; hiiret olivat siis hankkiutuneet taloon. Aamulla havaittiin, että ruokakomeroon unohtunut makaronipussi oli tyhjä. Joka ikinen makaroninkiekura oli viety; pussin kyljessä oli vain pikkuriikkinen reikä. Mahtoi olla hiiriheimolla säpinää ja touhua, kun raahasivat saaliin koloihinsa. Mutta, mitenkähän hiirille kävi? Kuolivatko nämä ahneet pikkurosvot ähkyyn, kun makaronit turposivat pikkumahoissa moninkertaiseksi? Rapina komerossa ainakin loppui.

Makaronien rosvous ei tietysti paljoa haitannut, Mies uudestaan kauppaan ja se oli sillä selvä. Mutta miten valtaisaa tuhoa hiiret ja rotat tekevätkään maailman viljavarastoissa! Intiassa Biharin maa­kunnassa puolet viljasadosta menee rottien ja muiden jyrsijöiden suihin. Osissa Intiaa rotta on pyhä eläin niin kuin nautakin, eikä sitä saa hävittää.

Maailman viljavarastot ovat huvenneet koko 2000-luvun, eikä ennätyssato 2009 juurikaan kohen­tanut tilannetta. Yhdysvaltain maatalousministeriön arvion mukaan viljasato kasvoi yli 90 miljardia kiloa edellisvuodesta 1781 miljardiin kiloon, vaikka viljelyala pysyi ennallaan. Keskihehtaarisato nousi 3,1 tonnista 3,3 tonniin, ja myös oli uusi ennätys. Varastointioloja vain pitäisi parantaa kaikkialla, torjua homeen, hyönteisten ja jyrsijöiden tuhot. Äärim-mäiset sääilmiöt, kuivuus mm. Venäjällä ja nyt Kiinassa sekä tulvat Australiassa ovat aiheuttaneet sadolle jyrsijöitäkin suurempaa tuhoa.

Entäs tämä toinen iso rosvo, Guggenheimin taidemuseohanke? Eräs viimekertaisen pakinani lukija oli epätietoinen, olenko Helsingin Guggenheimin museon puolella vai vastaan. Kyllä kantani piti näkyä: nyt on jo niin monta jättihanketta meneillään (Musiikkitalo, rautatie-tunneli Tallinnaan, pisararata ja uusi pääkirjasto) ja kun Kiasmakin tuottaa tappiota 200 000 € vuodessa, niin ei enää Guggenheimia, please! Eihän Helsinki pysty edes avaamaan uudestaan erästä jo lakkautettua sivukirjastoakaan, se kun maksaisi muka 50 000€!

Markkinataloudessa yritykset tekevät markkinatutkimukset ja analyysit omalla kutannuk-sellaan. Nämä vekkulit Guggenheimin johtajat tekevät selvitykset itse, mutta maksattavat sen mahdollisella tilaajalla. Selvityssumma on kaksi miljoonaa euroa. Se on törkeää rahas-tusta! Ja jos rakentamiseen päädytään, järjestetäänkö arkkitehtikilpailu, missä suomalaiset arkkitehdit pääsevät esittelemään näkemyksensä? Kanadalaissyntyisestä arkkitehti Frank Gehrystä, 82, puhutaan jo itsestään selvyy­tenä. Millä oikeudella? Sitä paitsi vauraat Rio de Janeiro, Guadaljara, Taichung, Hongkong, Las Vegas ja myös Vilna luopuivat Guggenheim-hankkeista, osaksi kustannussyistä.

Mistä koko idea on lähtöisin? Helsingin taidemuseon johtaja Jussi Gallen-Kallela-Sirén myönsi aamuTV:n lähetyksessä 18.1. olevansa idean isä: ”Pari museonjohtajaa keskusteli asiasta, hän itse ja pääjohtaja Richard Armstrong ja he sitten ehdottivat Guggenheimin Museon sijoittamista Helsin­kiin.” Sillalailla! Ja taas on kädet kyynärpäitä myöten veron-maksajien taskussa!

AVOIMIN KORTEIN VAALEIHIN.   Länsi-Uusimaa 11.3.2011

Eräs mielipidekirjoittaja kyseli kansanedustajaehdokkaiden arvoja. Varsinkin näinä päivinä, kun kaikki asiat mitataan rahassa, olisi vanhoilla arvoilla tilausta. Arvokeskustelussa on mahdollista joutua loputtomaan kiistelyyn. Kuitenkin Vuorisaarnasta ja kymmenestä käskystä kumpuava kristillinen etiikka löytyy jossain muodossa kaikista uskonnoista. Myös uskonnot-tomat ovat yhtä mieltä yhteiselon onnistumisen edellytyksistä: älä varasta, älä tapa, auta lähimmäistäsi jne.

Suomen evankelisluterilaista kirkkoa kiusaa kristillisdemokraattien esiintyminen koko kirkon äänitorvena. Nyt vaalien lähestyessä Kirkko- ja Kaupunki –lehden päätoimittaja Seppo Simola otti asiaan ärhäkän kannan: ”Tehtäköön nyt jälleen kerran selväksi, että kristillis-demokraatit eivät ole mikään kirkon puolue. Sen kannatus tulee lähinnä helluntailais-piireistä ja kirkon konservatiivisim­masta laidasta. Se ei edusta millään lailla kirkon tai suomalaisten kristittyjen valtavirtaa.”

Onko kirkko huolissaan kenties siitä, että monet ihmiset äänestävät kristillisiä ajatellen, että ne nyt ainakin ovat kunnollisia ihmisiä. Niin yleensä onkin, mutta lahkolaisuus merkit-see myös ehdotto­mia äärikannanottoja aiheuttaen arkielämän ahdistusta. Lahkolaiset pitävät itseään muita parempina kristittyinä. Kuitenkin kaikissa puolueissa on kristilliset arvot ja etiikan omaavia ehdokkaita, joille myös tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Näin ei voi sanoa kaikista lahkoista.

Kävin MTV3:n vaalikoneella. Jokaisen kysymyksen kohdalla tuli eri ehdokas ja lopulta ekaksi sijoittui kristillisdemokraatti! Mistä tiedän mihin lahkoon hän kuuluu? Onko hän piilohel-luntailai­nen, vapaakirkkolainen, lestadiolainen? Luther-säätiöläinen tai muu arvokonser-vatiivi? Uskonnolli­nen suuntautuneisuus on niin tärkeä tieto, ettei sitä saisi piilotella. Vaalikoneesta tietoa ei löydy ja puolueen ehdokasluettelossa on pelkät nimet.Äänestysiän laskeminen ei ehtinyt näihin vaaleihin, onneksi. Nuorten pitäisi ensin hankkia vähän elämänkokemusta. Todella pieni vähemmistö nuorista tietää tai edes välittää yhteiskun-nallisista asioista. Esimerkiksi kymmenlapsisessa lestadiolaisperheessä saattaa olla viisikin nuorta äänestä­jää, joille isä sanoo ketä äänestetään. Ja isälle on annettu seuroissa ohjeet. Lestadiolaiset kuuluvat usein keskustaan.Soini taas kertoi olevansa roomalaiskatolinen. Katolisessa kirkossa on paljon hyvää. Moniin asioihin silläkin on tiukka kanta, jotka ai-heuttavat ihmisille ahdistusta ja jopa terveyshaittoja.

Kansanedustajat ovat ylintä lainsäädäntövaltaa edustava taho. Vaikka meillä on perus- ja ihmis­oikeuksista lainsäädäntö kunnossa, niitä koskevia uudistuksia saattaa tulla käsittelyyn. Silloin ei ole ollenkaan merkityksetöntä kansanedustajan arvot. Uskonnon ja politiikan yhdistäminen saattaa olla jopa vaarallista. Kunnallispolitiikassa uskonnol-liset hyvä-veli­porukat vaikuttavat pieneen ihmiseen vielä enemmän.

No niin tytöt (sanoo jumppaohjaajani), muistakaamme, mitä mieltä katolinen kirkko ja useimmat lahkot ovat tasa-arvosta, naisten asemasta, naispappeudesta, ehkäisystä, abortista ja avioliitosta.