Järjestelinpä taas tavaroitani. Vanhojen allakoiden joukossa oli myös ensimmäinen sääs-tökirjani, Karjalohjan Osuuskassan säästökirja. Muistin perälokeroista hulmahti mielikuva itsestäni nenä juuri ja juuri tiskille yltäen nostamassa säästökirjaa ja kolikkopankkia rouva Riutalle, joka huolellisesti laski muutamat kymmenet pennini ja kirjasi ne ylös. Aina tammikuun alussa piti käydä kirjauttamassa edellisen vuoden korko. Joskus piti nostaa rahaa, esimerkiksi kun Matkahuollon Saimalla oli paperikaupan puolella jotain pientä mukavaa, esimerkiksi uusia kiiltokuvia. Viimeinen talletus oli vuodelta 1959, ja muutama penni näytti jääneen ikiajoiksi nostamatta.
En ole havainnut, että pankeilla olisi kampanjoita lasten säästämisinnon synnyttämiseksi. Kuitenkin lapset ovat valtava vakioasiakkaiden potentiaali. Verrataan vaikkapa S-ryhmään, joka on sitouttanut kohta koko Suomen asiakkaikseen. Pientallettajista ei pankeissa paljon välitetä, mutta jos lapset oppisivat hyvissä ajoin säästämään, ongelma-asiakkaiden määrä myöhemmin vähenisi.
Markkinaväki on aikaa sitten keksinyt lasten tarpeet: pehmoleluja, legoja, robotteja, myöhemmin pelejä, musiikkia, kännyköitä, tietokoneita, merkkivaatteita, matkoja. Ja vanhemmat maksavat, ettei lapsi joudu huonompaan asemaan kuin kaverit. Tämä jatkuu joskus ihan liian pitkään ja lapsi luulee rahan kasvavan puussa.
Opiskeluaikana nuori pääsee erilaisten etujen ja tukien piiriin. Niihin tottuu. Toisin kuin muualla opiskelu Suomen yliopistoissa on ilmaista, samoin opiskelijoiden terveyden-hoito. Lisäksi tulee monenmoiset opiskelija-alennukset VR:llä ja joukkoliikenteessä yleensä, pääsylipuissa, ruokailuissa jne. Jopa toisen tutkinnon suorittaminen on ilmaista. 1990-luvulla monet atk-opiskelijat riuhdottiin työelämään, ja opinnot jäivät kesken. Moni taas pitkittää valmistumistaan sen vuoksi että opiskelijaetuudet säilyvät. Maailmallakin ihmetellään Suomen pitkiä valmistumisaikoja.
Käsitys omista ja toisten (veronmaksajien) rahoista ei välttämättä kirkastu myöhem-minkään. Kun vanhemmat ovat koko ajan rakastaneet lapsiaan rahalla ja tavaralla, etteivät ne joudu kokemaan samaa kuin edellinen sukupolvi, vaatimukset ovat suuret nuorina aikuisinakin. Kaikki mulle heti -periaatteella otetaan rohkeasti lainaa ilman etukäteissääs-tämistä. Ensiasunnossa on oltava vähintään kolme huonetta ja siellä kaikki mahdolliset vempaimet, musiikkilaitteet ennen muita. Kun sitten velkojenmaksusta tulee ylivoimaista ja laskupinot kasvavat, haetaan taas vanhempia tai yhteiskuntaa apuun tai otetaan pikavippejä vaikka tuhannen prosentin korolla.
Elämme aivan eri aikaa kuin 1950- ja 1960-luvuilla. Silloinkin oltiin köyhiä, eikä kukaan halua että siihen palataan. Mutta jostain pitäisi saada tietoa lapsille ja nuorille rahankäy-töstä, etukäteissäästämisen tärkeydestä ja siitä, miten omat tulot ja menot pidetään tasapainossa. Ja ennen kaikkea: omillaan toimeen tulemisen tavoite kunniaan! - Kouluhan tähän olisi hyvä paikka. Viimeksi ehdotin laulukuoroa joka kouluun, nyt ehdottaisin myös taloustunteja; pikkuriikkisen kirjanpitoa ja kustannuslaskentaa. Jos tätä tietoa jo jaetaan, pitäisi myös osata soveltaa. Kymmenvuotiaille voisi antaa laskutehtäviä, joissa pitäisi laskea, kauanko äiti joutuu tekemään työtä, että lapsi saa uuden pelikonsolin.
Toisten rahoilla mällääminen on kivaa ja onnistuu kyllä myöhemminkin, jos on ymmär-tänyt opiskella ja saada hyvä viran tai aseman. Kaverille voi järjestää vaikka hintavia konsulttihommia kilpailuttamatta tai oikein mahtavan kultaisen kädenpuristuksen. Silloin puhutaankin jo miljoonista.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti